TAUSTATIETOON TUTUSTUMINEN

TAMMI-HELMIKUU

Palvelukehitys alkaa olemassa olevaan tietoon, konseptiin ja parhaisiin käytäntöihin tutustumisella. On tärkeää, että konseptin ydin sisäistetään kunnolla ennen tarkemman kehitystyön aloittamista. Ensimmäisessä vaiheessa määritellään myös projektisuunnitelma vuodelle 2016.

DEADLINE

10.2.2016

1.

KONSEPTIIN TUTUSTUMINEN & PROJEKTI- SUUNNITELMA

Tutustu Tiedekulman kokonaiskonseptiin ja Cornereihin, joista konsepti muodostuu.

Tiedekulman konseptin taustatiedot

Tutustu palvelukehityksen vaiheisiin ja luonnostele projektisuunnitelma vuodelle 2016.Projektisuunnitelmaan tulee sisällyttää tiimin tarkennettu aikataulu Cornerin kehittämisestä, yhteiset tapaamisen muiden tiimien kanssa ja muut vastaavat yliopistolla käynnissä olevat kehitysprojektit.

2.

CORNEREIDEN TAUSTATIETO

Tutustu kehitystiiminne käyttäjämotiivin ympäriltä kerättyyn tausta-aineistoon ja konseptikehitysprojektin aikana tuotettuun materiaaliin, palveluideoihin ja perusteluihin.

 

3.

BENCHMARKING

Tutustu Helsingin yliopiston olemassa oleviin palveluihin, jotka vastaavat Cornerin toimintaa ohjaavaan käyttäjätarpeeseen. Perehdy myös muiden yliopistojen vastaaviin palveluihin. Listaa parhaat palvelut ja käytännöt.

Tutustu myös konseptikehitysprojektissa käytettyihin benchmarkeihin:

 

KEHITYSVAIHEEN TUOTOKSET

 

DEADLINE:

10.2.2016

ESITTELY:

10.3.2016

1. Projektisuunnitelma vuodelle 2016
2. Parhaat kansainväliset ja sisäiset palvelut listattu